Vauvan odottaminen lasketun ajan jälkeen voi tosiaan olla välillä vähän turhauttavaa. Odottavan aika on pitkä, kun aika vaan matelee. Positiivista on, että olen viime yönäkin nukkunut ihanaakin ihanammat 9 tunnin yöunet, vain parilla vessakäynnillä. Jotenkin aavistelen, että ehjät yöunet saa unohtaa hetkeksi, kun tämä pikkuisemme päättää syntyä.
Nautin siis levosta vielä, kun ehdin.
Toinen päivän lepohetki on esikoisemme päiväuniaikaan. Tuolla 2-vuotiaallamme on päivisin aivan käsittämättömän määrä energiaa, mutta vastapainoksi hän nukkuu 2-3 tunnin päiväunia. Äiti kiittää. Päiväuniajat olen viime viikkoina opetellut ottamaan rauhallisesti. Suosikkipuuhaani on lepääminen katsellen sarjoja ja leffoja.
Uusi suosikkisarjani on brittiläinen ”Call the Midwife”, jota on nyt tullut neljän jakson verran.
Sarja sijoittuu 50-luvun loppupuolen Itä-Lontooseen ja perustuu Jennifer Worthin kirjoittamaan omaelämänkerralliseen trilogiaan kätilön työstä aikana, jolloin vähävaraisimmissa kaupunginosissa suurin osa synnytyksistä tapahtui vielä kotona. Worthin kirjoja en ole lukenut, mutta BBC:n toteuttama sarja on katsomisen arvoinen. Synnytykset kuvataan kauniisti osana elämää ja vaikka jotkut tuon ajan käytännöt tuntuvat hassuilta, henkii kätilöistä synnyttävien naisten kunnioitus ja lämminhenkisyys. Suosittelen kaikille synnytysfaneille!
Ps. Kiitos Johannalle FB-vinkistä!
Ihanaa, että linkki tuotti iloa ! Puet niin kauniisti sanoiksi kätilöyden ytimen, paitsi kanssakulkemisen ja synnytyksen linkittämisen koko elämänkaareen, myös tuon näkökulman, josta uskon koko kätilökunnan asenteen nousevan: synnyttävän naisen kunnioittaminen ja naisen prosessien ja uljauden ihastelu. Että saakin olla lähellä tätä kaikkea siltä etäisyydeltä kun kätilö vain voi, iholla suorastaan:).
Haluaisin niin vahvistaa meilläkin ’Know your midwife’- käytäntöä. Se ei tarkoita samaa kaikille naisille, jotkut toivovat läheisempää suhdetta kuin toiset, mutta minusta henkilökohtaisesti olisi ihanaa, jos voisin tutustua jo vaikkapa viikosta 30 eteenpäin synnyttäjiin, jotka todennäköisimmin kohtaan synnytyksen merkeissä. ’Homebirth in the hospital’ on toinen lempi-ideologiani, jossa synnyttäjien ja kätilöiden aktiivinen yhteinen keskustelu on tärkeä keino sen eteenpäinviemiseksi. Kiitos siitä, että edistät tätä kaikkea omalta osaltasi.
Olkoon laskeutumisesi kohti synnytystä rauhallinen. Haleja xx Johanna