Neuvola

Olipas tänään erikoinen käynti neuvolalääkärillä. Meillä täällä Helsingissä äitiysneuvolakäynteihin sisältyy kaksi käyntiä lääkärillä ja tämä oli nyt niistä se jälkimmäinen käynti. Itse asiassa ajan piti olla jo pari viikkoa sitten, mutta lääkärin poissaolon takia alkuperäinen aika siirtyi ja lääkärikin oli eri henkilö kuin aiemmilla käynneillä.

Koska raskausviikkoja on tällä hetkellä kasassa jo 37, pohdin etukäteen kovasti lääkärikäyntiin liittyvän sisätutkimuksen tarpeellisuutta. Koen sisätutkimuksen aina todella epämiellyttäväksi ja ahdistun sen tekemisestä jo monta päivää etukäteen, kuten tälläkin kerralla. Itselleni suurin sisätutkimuksen haitta on henkinen, mutta joidenkin lähteiden mukaan turhasta sisätutkimuksesta saattaa olla muutakin haittaa pienen infektioriskin tai liian aikaisen synnytyksen käynnistymisen muodossa. Toisekseen kysymys on jollain tapaa myös periaatteellinen.

Tuli tunne, että kyseessä olisi omalla kohdallani ihan vaan rutiinin vuoksi tehtävästä toimenpiteestä, josta olisi itselleni enemmän haittaa kuin hyötyä.

Sen perusteella, mitä itse osasin asiaa selvittää, tulin siis lopulta siihen lopputulokseen, ettei sisätutkimukselle ole tässä vaiheessa raskautta mitään varsinaista tarvetta omalla kohdallani. Sisätutkimuksellahan tutkitaan kohdunsuun tilaa ja tarkistetaan sikiön asento. Ymmärrän kohdunsuun kypsyyden selvittämisen aikaisemmassa vaiheessa raskautta, etenkin jos on syytä epäillä ennenaikaisen synnytyksen mahdollisuutta. Tässä vaiheessa raskautta kohdunsuun tilanteella – oli se sitten auki, kiinni, pitkä, lyhyt, pehmeä tai mitä vaan – ei olisi omalla kohdallani kuitenkaan mitään vaikutusta raskauden hoidon kannalta. Jos synnytykseni käynnistyy, se käynnistyy ja sitten vauva syntyy. Jos kohdunsuu ei ole vielä kypsä, vauva syntyy sitten vähän myöhemmin. Vauvan asentokin on minulle hyvin selkeästi selvillä – tuossa hän pötköttää ihan selvästi pää alaspäin selkä vasemmalla puolella mahaani.

Aiemmin olisin kiltisti riisunut housuni, kivunnut tutkimuspöydälle ja avannut jalkani, mutta tällä kertaa avasin suuni ja esitin pohdintani lääkärille.

Kysyin perusteluita sisätutkimukselle ja totesin, etten ollut pelkän uteliaisuuden vuoksi kiinnostunut selvittämään kohdunsuun tilannetta. Lääkärin reaktio yllätti minut. Hän heittäytyi puolustuskannalle ja kertoi moneen kertaan, että sisätutkimus tehdään, koska se kuuluu tehdä tällä äitiysneuvolan käynnillä. Kun kysyin, mikä olisi omalla kohdallani sisätutkimuksesta saatava lisäarvo, hän vain tarkkaan kuvaili, miten sisätutkimus tehdään, muttei edelleenkään osannut kertoa muuta syytä tutkimukselle kuin että se kuuluu tehdä. Lääkäri totesi vielä, että hän joutuu nyt laittamaan tietoihinin tietokoneelle merkinnän, että olen kieltäytynyt tutkimuksesta ja näytti vielä koneelta kyseisen kohdan, johon olisi pitänyt saada kirjattua jotain sisätutkimuksen tuloksista.

Keskustelu käytiin ystävällisessä hengessä, mutta se taisi olla aika hämmentävä kokemus meille molemmille. Minulle tuli vähän jopa tarve lohduttaa lääkäriä: Ei mitään hätää, tämä on minun päätökseni, josta otan täyden vastuun. Hyvin sinä teet työsi, älä huoli. Samaan aikaan en voinut olla ihmettelemättä absurdia tilannetta: minun olisi pitänyt alistaa itseni epämiellyttävälle tutkimukselle, vain jotta oltaisiin saatu sinne tietokoneelle asianmukaiset merkinnät.

Meillä on Suomessa hieno neuvolajärjestelmä, jonka piirissä melkein kaikki perheet ovat raskauden alusta siihen saakka, kunnes lapsi menee kouluun. Neuvolan ansiosta äitien ja lasten terveyttä voidaan seurata ja tarjota apua tarvittaessa. Minua on aina kohdeltu neuvolassa hyvin (lukuun ottamatta sitä yhtä negatiivista neuvolalääkärikäyntiä edellisen raskauden loppumetreillä). Olen aina saanut asioida ystävällisten ja asiallisten terveydenhoitajien kanssa.

Silti tuntuu, etten ole oikein saanut neuvolakäynneistä mitään irti.

Niin äitiys- kuin lastenneuvolakäynneillä kanssani on juteltu mukavia ja kyselty kuulumisia, mutta pääpaino neuvolassa käymisessä on kuitenkin aina ollut mittaamisessa. Yhdellä neuvolakäynnillä mitataan aina monta asiaa, sitten tiedot kirjoitetaan neuvolakorttiin, siirretään tietokoneelle ja lopuksi piirretään käyrä. ”Katso miten hienosti mahasi kasvaa keskikäyrällä!”. Ilmeisesti minun pitäisi olla ylpeä, kun olen saanut raskausmahani kasvamaan niin kauniin keskimääräisesti. Sf-mitan lisäksi käydään tietysti vaa’alla, mitataan verenpaine, lasketaan vauvan syke. Jopa mielialasta kysyttäessä laskettiin pisteet. ”8 pistettä, tämän mukaan saatat olla lievästi masentunut”. Sitten kun vauva syntyy, alkaakin se todellinen mittaaminen. Kasvaako lapsi varmasti minun äidinmaidollani? Entä mitä tapahtuu käyrille, kun kasvisyöjälapsi aloittaa kiinteät sormiruokaillen?

Olen kiitollinen siitä, että meillä on neuvola. Tiedän, että seurantaa tehdään minun parhaakseni. Olen kiitollinen siitä, että minun ja lasteni terveydestä ollaan kiinnostuneita. Joskus vain tuntuu, että me olemme enemmän neuvolaa varten kuin neuvola meitä varten. Monesti neuvolakäynneistä jää sellainen olo, että minä käyn neuvolassa ilmoittautumassa, tekemässä kansalaisvelvollisuuteni. Sinne tietokoneelle on saatava dataa jokaisen kansalaisen kasvusta ja kehityksestä ja on minun velvollisuuteni tuottaa tuota dataa. Mieluiten keskikäyrälle sijoittuvaa sellaista.

Äitiyteen tai esimerkiksi synnytykseen valmistautumiseen en koe saaneeni paljoakaan tukea. Tulevan kotisynnytyksen osalta olen kyllä saanut neuvolan kautta järjestymään tarvittavat laboratoriolähetteet, mutta kertaakaan minulta ei ole kysytty, miksi haluan synnyttää kotona. Terveydenhoitaja muistutti sen sijaan painokkaasti, että heti kun vauva on syntynyt, hänen mittansa on ilmoitettava neuvolaan.

Ehkä minä olen neuvolan asiakkaana hieman pelottava, en asetu kauniisti keskikäyrälle.

Olen äitinä vahva, minulla on mielipiteitä eivätkä ne aina ole neuvolasuositusten mukaisia. Ehkä neuvolassa ajatellaan, etten tarvitse apua?

Itse taas kaipaisin enemmän sellaista tukea, jota kotilomme ja doulani ovat tarjonneet minulle tämän raskauden aikana. Kunnioittavaa läsnäoloa ja aitoa kiinnostusta. Kun he katsovat minua, he näkevät ihmisen – eivät mitattavaa yksikköä. Kun he kuuntelevat minua, he ovat aidosti kiinnostuneita ajatuksistani eivätkä naputa samalla tiivistelmää tietokoneelle.

Kuinka hienoa olisikaan, jos meillä Suomessa olisi kaikille synnyttäjille tarjolla vastaavaa kätilöpalvelua kuin monessa muussa Euroopan maassa. Tutut ihmiset, jotka odottajat kohtaisivat jo raskausaikana ja jotka hoitaisivat sekä synnytyksen että lapsivuodeajan. Ihmisiä, jotka tarjoaisivat kokonaisvaltaista läsnäoloa ja tukea vanhemmuuden tiellä. Kuinkahan utopistista tällaista on odottaa lähitulevaisuudessa..?

2 responses

  1. Veit sanat suustani, ihan mahtava kirjoitus!!!!

    Itse en ole enää käynyt neuvolassa ollenkaan ja olo on juuri sellainen kun tekisin jotain rikollista:) Toisen lapsen kohdalla, hän on nyt 6v. jätin neuvolakäynnit kokonaan kun herne meni nenään 1,5 vuotistarkastuksessa, kun lääkäri kovaan ääneen kritisoi imettämistäni, ja perustelut olivat ”kyllähän se jo kannattaisi lopettaa.” Kolmannen lapsen vein viimeisen kerran hänen ollessaan 8kk vanha ja sitten ilmoitin nätisti, etten tule enää, osaan mitata hänet kotonakin mutta kiitos kaikesta ja jos jotain tulee, käytämme yksityistä lääkäriä kun vakuutus on. Helpotus huokui neuvolantädin kasvoilta. Olin ollut varmasti varsin hankala asiakas. Neuvolantädin suhtautuminen oli minuun tälläinen: ”Tässä olisi näitä vihkosia, mutta en taida antaa kun kuitenkin tiedät nämä jo.” ja ”No tarviiko sua nyt edes tutkia, kaikki näyttää olevan hienosti ja sähän tiedät nämä asiat.” Kaikki tämä siksi kun olin saamassa kolmatta ja synnyttämässä kotona ja HUI! rokotuksiakaan en suostunut ottamaan neuvolan määräämässä tahdissa tai järjestyksessä.
    Joten samaa mieltä, monelle neuvolan tuki on varmasti aivan korvaamatonta, mutta miksi se tuki loppuu, jos asiakas on tyypiltään sellainen, että ottaa itse asioista selvää ja tekee omia, itsenäisiä päätöksiään. Sitä tukea kun on niin monenlaista:)
    Ja tämä otanta siis vain omasta neuvolantädistäni, uskon että helmiä on joukossa varmasti!

    • Jep, minäkin olen kuullut noista helmistä! Itse kaipaisin juuri sellaista yksilöllistä otetta: että nähtäisiin se ihminen, joka vastaanotolle tulee. Vauvoja ja vanhempia on erilaisia ja mikä toimii yhdessä perheessä, ei välttämättä toimi toisessa. Siellä neuvolassa on varmaankin kiire ja paljon asiakkaita, paljon rutiineja ja ohjeita, mitä on pakko noudattaa, mutta silti toivoisin että nähtäisiin se metsä puilta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s