Inspiraatiota

Olen tämän raskauden aikana lukenut synnytysaiheista kirjallisuutta oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Täytyy tunnustaa, että olen kuitenkin panostanut enemmän laatuun kuin määrään. Tuolla hyllyssä odottaa edelleen monta kiinnostavaa kirjaa, joiden lukemiselle en vaan ole löytänyt aikaa. Lähtisin kuitenkin väittämään, että yhdenkin hyvän kirjan lukemisella pääsee pitkälle.

Jos haluaa lukea yhden inspiroivan kirjan synnyttämisestä, suosittelen ehdottomasti etsimään käsiin Ina May Gaskinin upean teoksen ”Ina May’s Guide to Childbirth”.

Tätä kirjaa ei ole valitettavasti suomennettu eikä sitä löydy oikein kirjastoistakaan, mutta kirjan tilaaminen netin kautta (löytyy esim. Bebesistä) ja englanninkielisen version lukeminen on vaivan arvoista. Kirja sisältää sekä voimaannuttavia synnytyskertomuksia että selkeäsanaista kuvailevaa tietoa luonnollisen synnytyksen fysiologisesta etenemisestä. Ina May kertoo rauhallisesti ja selkeästi, mitä synnytyksen eri vaiheissa tapahtuu ja perustelee, miksi synnyttäjän kannattaa luottaa oman kehonsa voimaan ja kykyyn selviytyä synnytyksestä.

Itselleni ehkä havainnollistavinta kirjassa oli niin kutsuttu sphincter law –  joka valottaa hyvin, miten synnytyksessä kohdunsuun avautumista voi verrata ihmisen kehon muiden sulkijalihasten toimintaan kuten virtsaputken ja peräsuolen pidätyskykyä ylläpitäviin sulkijalihaksiin. Kuten pissalla ja kakalla käyminen, myös synnytys on yksityinen tapahtuma, jossa on tärkeää kyetä rentoutumaan. Ina Mayn keskeinen sanoma onkin mielen ja kehon yhteydessä. Synnytys etenee, kun mieli on mukana. Hyvä mieli synnytyksessä edellyttää turvallisuuden tunnetta ja luottamusta synnytyksessä läsnäoleviin ihmisiin.

Ina Mayn kirja on ennen kaikkea myös poliittinen kannanotto kaikkien synnyttävien äitien oikeuksien puolesta.

Kirjassa valotetaan monin esimerkein, mikä USA:n tämän päivän synnytysjärjestelmässä on pielessä – miksi lääkärit hoitavat synnytyksistä yli 90 %, miksi sektioprosentti on yli 32 %, miksi synnytyksiä käynnistetään lääkkeellisesti yhä enemmän ja miksi äitikuolleisuus on tuplaantunut vuoden 1982 jälkeen. Ina May havainnollistaa hyvin, miten synnytyksiä voidaan hoitaa kahden eri mallin mukaisesti ja miksi vuoropuhelu näiden kahden mallin välillä on niin vaikeaa. Siinä missä humanistinen midwifery model of care luottaa siihen, että synnytys on osa naisen normaalia elämää ja että naisen keho on luotu selviytymään siitä, techo-medical model of care näkee synnytyksen tapahtumana, jota täytyy hoitaa kuin sairautta ja sen mahdollisimman sujuva eteneminen halutaan varmistaa erilaisin lääkkein ja teknisin välinein. Molemmat mallit pyrkivät periaatteessa samaan lopputulokseen, mutta keinot eroavat toisistaan melko jyrkästi, mitä tulee esimerkiksi synnytyskivun hoitamiseen ja ajatukseen siitä, mikä tekee synnytyksestä turvallisen.

Ina May Gaskin oli 70-luvulla perustamassa varsin hippihenkistä yhteisöä ja sen yhteyteen Farm Midwifery Centeriä Yhdysvaltojen Tenneseessä. Hippimäisyyden ei kannata kuitenkaan antaa hämätä, sillä Ina Mayn työ ja kirjoitukset perustuvat tutkimuksiin sekä vankkaan käytännön kokemukseen synnytysten hoitamisesta. Farmilla on hoidettu tähän päivään mennessä jo yli 2800 synnytystä ja kuvaavaa on, että esimerkiksi sektioprosentti farmilla on vuodesta toiseen 1,7 %. Yleensäkin farmin synnytyksissä tehdään hyvin vähän mitään toimenpiteitä kuten episiotomioita tai synnytyksen lääkkeellistä vauhdittamista. Ero on aika merkittävä, kun vertaa noihin Yhdysvaltojen kansallisiin lukuihin. Farmilla synnytysten yhteydessä sattuu äideille ja lapsille todella harvoin mitään vakavia komplikaatioita, mistä voi päätellä kiistatta, että jotain farmilla tehdään oikein.

Suosittelen muuten katsomaan Ricki Laken ja Abby Epsteinin dokumentin More Business of Being Born ensimmäisen osan, jossa vieraillaan farmilla ja haastatellaan Ina Mayta. En yhtään ihmettele, että Ina Maylla on vankka joukko faneja, jotka pitävät häntä suorastaan gurun arvossa. Ina May on persoonana valloittava ja erittäin inspiroiva. Itseeni vetoaa hänen tiukka mutta rauhallinen tyylinsä sekä tarkat perustelut kaikille näkemyksille. Ina May ei ainoastaan kerro, miten synnytys tapahtuu, vaan myös miksi synnytyksen kannattaisi antaa edetä omalla painollaan.

Ps. Ina May sai vuonna 2011 Right Livelihood Awardin tunnustuksena työstään.

Valmistelut

Viikon päästä meillä alkaa synnytyskausi. Hurjaa ajatella, että meillä saattaisi olla vauva jo ensi viikolla. Tai sitten siihen menee vielä viisi viikkoa. Henkisen valmistautumisen suhteen alan tuntemaan itseni melko valmiiksi (vaikken olekaan vielä ehtinyt perehtymään hypnosynnytykseen!).

Tässä vaiheessa onkin mukavaa alkaa miettimään, ovatko kaikki käytännön valmistelut kunnossa.

Jännää huomata, että siinä missä edellisen raskauden loppupuolella panostin enemmän vauvan tavaroihin ja jätin henkisen tien kulkemisen vähemmälle, on suhde tässä raskaudessa kääntynyt päälaelleen. Esikoisen ollessa kyseessä on tietenkin vaikea tietää, mitä kaikkea se vauva lopulta tarvitsee, mutta ehkä olisi ollut hyvä pitää mielessä, että niitä hankintoja voi tehdä myös vauvan synnyttyä… Tällä kertaa tulevalla vauvalla on aika vähän tarvikkeita odottamassa verrattuna esikoiseemme ja suurin osa hankinnoista on tehty kierrätettynä. Yhden yöpuvun ja pari vaippaa olen tainnut ostaa uutena, loput on hamstrattu kirppareilta ja netistä napsuttelemalla.

Vastoin omia ennakko-oletuksiani, itse kotisynnytykseen ei lopulta vaadita mitään kovin ihmeellistä valmistautumista käytännön asioiden suhteen. Kun hyvä synnytystiimi on kasassa, loput asiat melkeinpä hoitavat itse itsensä.

Synnytystiimi

  • kotilot löytyvät
  • doula löytyy
  • puolisokin vielä matkassa
  • synnyttäjä alkaa olla henkisesti valmis synnyttämään

Tarvikkeita ja muuta tarpeellista

  • synnytysallas ostettu huuto.netistä
  • pumppu ja letku täyttämistä varten löytyvät, samoin pressu tai suojamuovi altaan alle, suojamuovi altaaseen löytyy
  • synnytysaltaan täyttämistä kuivaharjoiteltu
  • TENS vuokrattu Aktiivinen synnytys ry:ltä ja sen toimintaan perehdytty tarkemmin
  • jumppapallo löytyy
  • siirrettävä peili löytyy, en tiedä vielä tarvitsenko
  • pyyhkeitä, lakanoita ja vilttejä löytyy
  • kaurapussi ja lämpöpakkaus löytyvät, samoin joululahjaksi saatu Tempur Pallukka, hierontaöljyä löytyy
  • jätesäkki roskille löytyy, samoin istukalle pussi (ei aiota pakastaa eikä haudata takapihalle)
  • jääkaappiin pitää ostaa valmiiksi mehuja ja jotain hyvää synnytysevästä (mitähän se olisi?)
  • (säkkituolista haaveilen vielä)
  • (muovitettua froteeta tarvitsee hommata jostain) en taida tarvita
  • (teräksinen kattila sterilointiin löytyy) tätä ei kuulemma tarvitakaan

Kotilo tuo

  • synnytysjakkara
  • lääkkeet: syntocinon, methergin, xylocain, K-vitamiini
  • ym. muita tarvikkeita

Esikoinen

  • hoitojärjestelyistä sovittu tarkemmin ottaen huomioon eri tilanneskenaariot
  • esikoiselle haluaisin vielä hommata nukenkantoliinan ja oman vauvan, jota kantaa liinassa (ehkä tuon oma muumi kelpaa)

Vauva

  • vaatteita pikkuiselle ostettu kirpparilta kaapillinen
  • ihania kantoliinoja löytyy, pikkuvauvan sidontaohjeita voisi kerrata
  • riippukehto löytyy, koukku kattoon pitäisi vielä kiinnittää
  • kasapäin kestovaippoja ja villahousuja löytyy
  • imetystyyny, hoitoalusta ja turvakaukalo löytyvät

Äiti

  • mitähän laitan päälleni, kun alan synnyttämään?
  • haluaisin vielä parit oikein hyvät imetysliivit
  • imetystopit pitää kaivaa esiin vaatehuoneen ylähyllyltä
  • kestositeitä löytyy jonkun verran, näitä voisi vielä ostaa lisää (ehkä yksi paketti kertissiteitäkin varalta)

Muuta

  • pitäisikö tehdä jotain ruokaa valmiiksi pakkaseen?
  • kauhea himo siivota vielä laatikoita ja kaappeja
  • synnytyspäiväkirja löytyy: haluan keittiön pöydälle pienen kirjan tai vihkon, johon kaikki synnytystiimiläiset voivat kirjoittaa muistiinpanoja synnytyksen aikana
  • kameran akku ladattu, haluan paljon kauniita valokuvia synnytyksestä
  • synnytyssoittolista iTunesiin pitää päivittää
  • kai sitä pitäisi joku sairaalakassikin pakata
  • mies on luvannut pestä saunan ja kylpyhuoneen (tehty!)

Synnytyksen jälkeen

  • laboratoriolähete saatu neuvolasta TSH-näytettä ja vauvan rh-verimääritystä varten, mies saa kuskata näytteet labraan vauvan synnyttyä
  • strategisten mittojen ilmoittaminen neuvolaan ja mahdollisesta kotikäynnistä sopiminen terveydenhoitajan kanssa
  • lastenkääkärin tarkastus käydään varmaankin tekemässä Kätilöopistolla, sinne voisi vielä soittaa etukäteen ja kysellä, miten se tapahtuu käytännössä
  • maistraattiin syntymätodistus, tarvitseekohan sinne jotain muuta?
  • kotilo hoitaa THL:n lomakkeen tilastointia varten (Ilmoitus syntyneestä lapsesta)

Laitathan kommenttia, jos sinulla on antaa jotain hyviä vinkkejä ja muita ehdotuksia – otamme näitä hyvin mielellämme vastaan!

Huom. Kirjoitusta päivitetty 28.1.2012

Tutkimustieto

Kotisynnytyksestä, kuten niin monesta muustakin ilmiöstä, on olemassa tieteellistä tutkimustietoa – puolesta ja vastaan. Ihmiset mielellään viittaavat viralliseen tutkimustietoon perustellessaan omia mielipiteitään johonkin asiaan liittyen. Kotisynnytysten yhteydessä kuulee usein perusteluita, joissa viitataan esimerkiksi siihen, että ”Hollannissakin kuolee vauvoja paljon enemmän kotisynnytyksissä” tai ”siinä yhdessäkin tutkimuksessa todettiin, että vauvoja kuolee kotona tuplasti enemmän”. Vastapuoli taas viittaa tutkimuksiin, joissa ”kuolleisuus on tutkitusti ihan yhtä suuri kotona ja sairaalassa”.

Veikkaan, että loppujen lopuksi aika harva (itseni mukaanlukien) on kovinkaan perusteellisesti perehtynyt alkuperäisiin tutkimustuloksiin. Useimmiten muodostamme omia käsityksiämme sen perusteella, miten näistä tutkimuksista uutisoidaan. Yksinkertaisimmillaan ihmiset muodostavat omia mielipiteitään melko köykäisten päättelyketjujen perusteella:

Lehdessä luki, että kotisynnytyksissä on kuolleisuus tuplasti suurempi > Jutussa puhuttiin jostain tutkimuksesta > Väite on totta > Kotisynnytys on vaarallista > Kotisynnyttäjät ovat vastuuttomia, sillä he altistavat syntymättömän lapsensa kuolemanvaaraan.

Tällaisten ihmisten kanssa on usein vaikeaa keskustella, sillä he pitävät tiukasti kiinni kannastaan. Jos näiltä ihmisiltä kysytään tarkentavia kysymyksiä heidän siteeraamiensa tutkimusten tutkimusasetelmasta tai siitä, mihin johtopäätökset ovat perustuneet, he harvemmin kuitenkaan osaavat vastata. Mutta täytyyhän sen olla totta, kun niin luki hesarissa!

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että harvemmin toimittajat, jotka näistä tutkimuksista kirjoittavat, ovat tieteellisen tutkimuksen asiantuntijoita. Todennäköisesti hekin vain referoivat aiheesta jonkun ulkomaisen toimittajan jo aiemmin kirjoittamaan juttua eli aivan jotain muuta kuin alkuperäistä tutkimustekstiä.

Hyvä esimerkki tästä oli 20.11.2011 Helsingin Sanomien verkkoversiossa julkaistu uutinen suomalaisesta tutkimuksesta, jonka alkuperäinen otsikko kertoi, että ”Liika imettäminen tuottaa vihaisia aikuisia”. Myöhemmin tosin otsikko korjattiin muotoon ”Tutkimus: Imetysajalla yhteys vihamielisyyteen aikuisena” ja jutun loppuun on lisätty pienellä printillä oikaisu: ”Uutista on korjattu jälkikäteen. Uutisen otsikossa kerrottiin virheellisesti, että liika imettäminen tuottaa vihaisia aikuisia. Näin Päivi Merjosen tutkimuksessa ei kuitenkaan väitetä.” Toimittaja oli siis raflaavaa otsikkoa valitessaan tehnyt täysin omia johtopäätöksiään ja nostanut jostain syystä keskiöön ”liian” imettämisen.

Todellisuudessa Päivi Merjosen tutkimuksen mukaan matalin vihamielisyys oli niillä, joita oli imetetty 4 – 6 kuukauden ajan ja eniten vihamielisyyttä ilmeni niissä, joita ei vauvana imetetty lainkaan tai imetettiin yli vuoden ajan. Oleellista kuitenkin on, että kyseisen tutkimuksen kohdejoukossa ei-imetetyt ja yli vuoden imetetyt olivat hyvin harvinaisia tapauksia. Vähemmänkin tieteellisen tutkimustyön periaatteisiin perehtyneet tietävät, ettei tällöin voida tehdä kovin luotettavia kaikkiin yleistettäviä johtopäätöksiä. Huvittavaa on, että samaan aikaan esimerkiksi Vau.fi -sivuston toimittaja oli tulkinnut tutkimuksen tuloksia aivan toisin kuin hesarin toimittaja ja oli otsikoinut uutisensa samasta tutkimuksesta päinvastaisesti: ”Rintaruokitut vähemmän vihamielisiä?”

Meillä ihmisillä on tietysti tarve olla oikeassa ja siksi etsimmekin omia valmiita käsityksiämme tukevaa tietoa. Viittaamme mielellämme ennakkokäsityksiämme tukeviin tutkimustuloksiin ja vastaavasti jätämme vähemmällä huomiolle sellaiset tutkimustulokset, jotka eivät tue omia mielipiteitämme. Itsekin mielelläni kerron tuoreesta englantilaisessa tutkimuksesta (johon liittyvää uutisointia ei muuten ole juurikaan osunut silmiini suomalaisessa valtamediassa!), jossa todettiin matalan riskin synnyttäjien välillä olevan hyvin vähän eroa vauvojen komplikaatioiden määrässä riippumatta siitä, synnyttikö äiti sairaalassa, kotona kätilön kanssa tai kätilöjohtoisessa birth centerissä. Uudelleensynnyttäjillä ilmeni vakavia komplikaatioita kotisynnytyksissä 2.3 / 1000, birth centerissä 2.5 / 1000 ja sairaalassa 3.3 / 1000 synnytystä kohti. Itse asiassa tämän tutkimuksen perusteella tutkijat ehdottivat, että kaikille naisille, joilla on matalan riskin raskaus, tulisi tarjota mahdollisuus synnyttää kotona tai kätilöjohtoisessa birth centerissä. (Lue lisää: Birth Place Study – key findings tai tiivisteltä suomeksi Bebesinfo-sivulla).

Sen sijaan, jos joku viittaa vuonna 2009 laajemmin uutisoituun alunperin American Journal of Obstetrics and Gynecology -lehdessä julkaistuun selvitykseen, jossa verrattiin eri maiden kotisynnytyksien lapsikuolleisuutta sairaalasynnytyksien vastaavaan lukuun, on minulla totta kai vasta-argumentit valmiina. Tämän tutkimuksen mukaan kotisynnytyksessä lapsikuolleisuus on keskimäärin 0,2 prosenttia kun sairaalasynnytyksissä se on 0,09.

Kyseinen katsaus oli itse asiassa meta-analyysi, jossa analysoitiin uudelleen 12 eri maissa tehtyjen tutkimuksen tuloksia ja yritettiin muodostaa niiden perustella kokonaiskäsitystä koti- ja sairaalasynnytyksen turvallisuudesta. Tämän tutkimuksen tulokset on kyseenalaistettu monessakin yhteydessä, sillä eri maissa on niin suuria eroja kotisynnytysten käytännön toteutuksen suhteen ja toiseksi tilastollisessa analyysissa on katsottu olleen paljon puutteita.

Tieteelliseen tutkimustietoon viitatessaan on hyvä pitää mielessä yksi tieteellisen tutkimuksen kivijalka eli kritiikki. Se, että jossain tutkimuksessa on päästy johonkin lopputulokseen, ei tarkoita, että kyseessä olisi aukoton totuus. Tutkijatkin ovat ihmisiä ja siten inhimillisiä. Samaa ilimiötä voi tutkia monin eri tavoin ja jopa samasta tutkimusaineistosta on mahdollista tehdä monenlaisia johtopäätöksiä. Joskus saattaa olla tarpeen kyseenalaistaa koko tutkimuksen toteutustapa.

Niin paljon kuin arvostankin tiedettä ja tutkijoiden työtä, suhtaudun näihin tilastollisiin tutkimuksiin melko neutraalisti. Voin rehellisesti sanoa, etten ole ollut kauhean kiinnostunut kahlaamaan niiden tuloksia läpi – saati perehtymään itse tutkimusten tarkempaan sisältöön. Saattaa johtua siitä, että olen itse ollut aina enemmän laadullisen tutkimuksen fani. Työn alla onkin Kirsi Viisaisen vuonna 2001 ilmestyneeseen väitöskirjaan ”Synnytyshoidon valintoja – Missä voi synnyttää?” tutustuminen ja odotan innolla Maija-Riitta Jouhkin tulevaa väitöskirjaa, jota varten hän on haastatellut kotisynnytyksen valinneita perheitä.

Itselleni päätöstä kotisynnytyksestä tehdessäni merkitsevää ei ole ollut, kuinka monta prosenttia (tai promillea) on kuolleisuus koti- vs. sairaalasynnytyksissä eri maissa, vaan olen tässä asiassa hyvin epätieteellisesti luottanut omaan järkeeni – ja intuitiooni.

If it ain’t broken, don’t fix it. Nainen on luotu synnyttämään ja hänelle on annettu siihen kyky ja tarvittavat välineet. Synnytys hyvin suurella todennäköisyydellä menee hyvin, jos sen luonnolliselle etenemiselle tarjotaan suotuisat puitteet. En siis rinnasta kotisynnytystä venäläiseen rulettiin, jossa pelaan todennäköisyyksiä vastaan panoksena syntymättömän lapseni henki. Tiedostan kyllä, että syntymässä ja elämässä yleensäkin on aina olemassa riskejä. Jotain voi mennä aina pieleen, niin koti- kuin sairaalasynnytyksessä ja vielä sen jälkeenkin kun synnytys on onnellisesti ohi. En silti osaa suhtautua synnyttämiseen tapahtumana, johon liittyviä päätöksiä tulisi tehdä pohjaten siihen, mikä on tilastollinen kuolemanriski missäkin tapauksessa.

Raha

Olen huomannut, että kotisynnytyksesta puhuttaessa yksi vaikeasti ohitettava teema on raha. Totta kai se kiinnostaa. Mitä se maksaa? Toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa, Suomessa emme saa kotisynnytykseen yhteiskunnan tukea miltään osin. Maksamme siis kaikki synnytyksen kulut ja kotiloiden palkan omista rahoistamme. Tässäkään mielessä kotisynnytys ei ole Suomessa kovin tasa-arvoinen vaihtoehto, sillä kaikilla ei yksinkertaisesti ole siihen varaa.

Kotisynnytys ei ole ilmaista.

Meidän kotisynnytyksemme rahoitettiin sopivaan väliin osuneilla veronpalautuksilla, mutta kyllä siitä paljon keskusteltiin, onko tämä oikea kohde sijoittaa rahat. Summa on sellainen, että toki se tuntuu meille suurelta, mutta kotilomme tuskin pääsevät rikastumaan kotisynnytyksillä. Itse ajattelin alusta saakka, ettei päätös kotisynnytyksestä saa jäädä rahasta kiinni, mutta miehelleni rahanmeno oli kovempi pala purtavaksi. Hän olisi keksinyt rahalle paljon muutakin käyttöä.

Itse ajattelen, että saamme kotisynnytykseen sijoitetulla rahasummalla niin ainutkertaista palvelua, että sen arvoa on vaikea mitata rahassa. Minulle on korvaamattoman tärkeää pelkästään se, että saan tutustua ja luoda luottamuksellisen suhteen synnytyksessä avustaviin kätilöihin jo hyvissä ajoin ennen synnytystä. Synnytyksessä ei ole vastassa vieras ihminen, jonka työvuoro saattaa päättyä kesken synnytykseni, vaan koko synnytyksen hoitaa tuttu ihminen raskausajasta lapsivuodeaikaan.

Minulle kotisynnytys on sellaista luksusta, johon mielelläni sijoitan rahallisesti, vaikka toki toivoisin, että tällainen vaihtoehto olisi tarjolla aivan kaikille synnyttäjille julkisen terveydenhuollon puitteissa. Kotisynnytyksen ei tulisi olla vain hyvätuloisten etuoikeus. Mielestäni Suomessa saattaisi toimia esimerkiksi Ruotsin systeemi, jossa synnyttäjälle maksetaan korvaus kotisynnytyksestä tietyin ehdoin:

”Ruotsissa suunniteltujen kotisynnytysten osuus kaikista synnytyksistä on noin 1–2 promillea. Tukholman läänin alueella on määritetty edellytykset, joiden perusteella kotisynnytyksestä voidaan maksaa korvaus. Näitä ovat mm. seuraavat: nainen on uudelleensynnyttäjä, edelliset synnytykset ovat olleet normaaleja alatiesynnytyksiä, raskaus on ollut normaali, nainen on keskustellut kotisynnytykseen liittyvistä riskeistä lähimmän synnytyssairaalan obstetrikon kanssa, raskaus on yksisikiöinen ja sikiö on päätarjonnassa, raskaus on synnytyshetkellä täysiaikainen, hoitava kätilö on puhelinyhteydessä synnytyssairaalaan synnytyksen alkaessa ja tekee synnytyksestä sinne kirjallisen raportin, mahdollinen siirto synnytyssairaalaan tehdään 40 minuutin kuluessa, lastenlääkäriä informoidaan vastasyntyneestä, ja tälle tehdään lääkärintarkastus 25–72 tunnin kuluessa synnytyksestä.

Tukholman läänin alueella oli vuonna 2002 yhteensä 22 749 synnytystä ja 41 äitiä haki kotisynnytystään korvattavaksi. Korvausta maksettiin heistä 34:lle. Tavallisimmat syyt korvauksen epäämiseen olivat liian pitkä matka lähimpään synnytyssairaalaan ja ensisynnyttäjyys. Korvauksen saaneista naisista neljä siirrettiin synnytyksen aikana sairaalaan: kahdessa tapauksessa syynä olivat heikot supistukset, yhdessä verenvuoto ja yhdessä vastasyntyneen alhaiset Apgarin pisteet. Yksi äiti synnytti ongelmitta lapsen perätilassa, jota ei ennen synnytystä ollut havaittu. (Läkartidningen 2003;100: 4272)” (Lähde: Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2004;120(7):840)

Tiedonhaku

Kotisynnytys ei ole Suomessa tasa-arvoinen vaihtoehto muiden synnytystapojen joukossa, koska siihen liittyvää virallista tietoa ei ole juurikaan saatavilla. Neuvolasta on melkeinpä turha olettaa saavansa mitään tietoa kotisynnytyksestä eikä sitä löydy mistään muistakaan virallisista tietolähteistä. Vertailun vuoksi esimerkiksi Ruotsissa Tukholman maakäräjien sivustolta löytyvät asialliset ohjeet, miten kotisynnytyksen voi järjestää niin halutessaan ja mistä kotisynnytystä harkitseva löytää aiheesta lisätietoa. Suomessa on ilmeisesti ajateltu, että jos siitä ei puhuta ollenkaan, niin mahdollisimman harva synnyttäjä saa päähänsä lähteä ottamaan siitä selvää. Ilmeisen onnistunut strategia, sillä Suomessa suunniteltuja kotisynnytyksiä tapahtuu vain vähän.

Vuonna 2010 vastasyntyneistä (61 371) lapsista 52 prosenttia syntyi yliopistosairaaloissa, 37 prosenttia keskussairaaloissa ja 11 prosenttia muissa sairaaloissa. Sairaaloiden ulkopuolella syntyi 12 suunniteltua ja 81 suunnittelematonta kotisynnytystä. 57 lasta syntyi matkalla sairaalaan. (Lähde: Vastasyntyneet 2010 − Nyfödda 2010 − Newborns 2010. Tilastoraportti 42/2011, 19.12.2011)

Puhuttaessa kotisynnytyksestä suunnitellulla ja suunnittelemattomalla kotisynnytyksellä on valtava merkitysero. Suunniteltu kotisynnytys on tietoinen valinta ja se valmistellaan huolella etukäteen. Se, että synnytän kotona ei tarkoita, että ponnistaisin vauvan tuosta noin sohvalta maailmaan ilman mitään ennakkovalmisteluja. Olen kuukausien ajan hakenut aktiivisesti aiheeseen liittyvää tietoa monista eri näkökulmista ja tehnyt kovasti työtä synnytykseen valmistautumisen suhteen. Siinä missä kotimaisen tiedon löytäminen on joskus ollut vaikeaa, on kotisynnytykseen liittyen onneksi tarjolla paljon kansainvälistä informaatiota – kirjallisuutta, blogeja, videoita, elokuvia ja myös virallista tutkimustietoa.

Rohkaisevaa on ollut huomata, että se mikä Suomessa menetetään virallisen tiedon määrässä, korvaantuu vertaistuen määrässä. Olen itse saanut uskomattoman paljon tukea ja kannustustusta sekä ihan käytännön vinkkejä muilta kotisynnyttäjiltä, jotka ovat itse aktiivisesti tarjonneet omaa apuaan. Hyviä paikkoja aloittaa tiedon ja vertaistuen etsiminen ovat esimerkiksi Aktiivinen synnytys ry, Kotisynnytysfoorumi sekä Facebookista löytyvä Kotisynnytys-ryhmä. Aiheeseen liittyviä blogeja ja synnytyskertomuksia löytyy myös jonkun verran googlella ja uskon, että näiden kirjoittajat kertovat mielellään lisää kokemuksistaan esimerkiksi sähköpostilla. Google löytää myös paljon kotisynnytystä vastustavaa argumentointia, jonka lukemisen olen itse kokenut hyödylliseksi (vaikkakin joskus tuskalliseksi).

Korvaamaton tietolähde kotisynnytyksen suunnitellussa on ammattitaitoinen kätilö – tai siis kotilo (tätä termiä käytetään kotisynnytyksiin erikoistuneista kätilöistä). Kotisynnytystä harkitsevan ensimmäinen tehtävä onkin ammattitaitoisen kotilon löytäminen. Kotiloita ei ole Suomessa kovin montaa ja niistä harvoistakaan ei ole saatavilla mitään virallista listaa. Synnyttäjän maantieteellisellä sijainnillakin on suuri merkitys. Kotilon hommaaminen saattaa edellyttää pientä sukellusta kotisynnytysten underground-maailmaan.

Tietoa on kyllä saatavilla, mutta sitä pitää osata etsiä oikeasta paikasta.

Kotilot

Oman kotisynnytykseni käytännön toteuttaminen lähti käyntiin siten, että otin yhteyttä Kotisynnytyssymposiumissa tapaamaani kotiloon. Kerroin aluksi hänelle hieman itsestäni ja taustoistani sähköpostilla, minkä jälkeen sovimme tapaamisen keskustellaksemme lisää. Ensimmäisessä tapaamisessa kävimme yhdessä läpi ensimmäisen synnytykseni ja tämän nykyisen raskauden kulun. Lisäksi keskustelimme ajatuksistamme luonnolliseen synnytykseen liittyen ja kerroin siitä, mitä kaikkein eniten odotan ja toivon tulevalta synnytykseltä. Tapaaminen oli lämminhenkinen ja tiesin heti, että haluan tämän ihmisen mukaan synnytykseeni.

Kotilon ja kotisynnytystä harkitsevan perheen suhde on ainutlaatuinen ja sen onnistuminen edellyttää molemminpuolista sitoutumista ja kunnioitusta. Useimmat Suomessa toimivista kotiloista ottavat asiakkaikseen vain terveitä uudelleensynnyttäjiä. Raskauden tulee olla edennyt normaalisti eikä kyse saa olla riskiraskaudesta. Meidän kotilomme kriteereinä on, että synnytys voidaan hoitaa kotona, mikäli synnytys käynnistyy raskausviikkojen 38+0 ja 41+6 välillä, raskaus on ollut säännöllinen, äidillä on kotona synnytyskumppani ja kätilö on tavannut perheen etukäteen vähintään kahdesti.

Tavattuamme kotiloitamme (synnytykseemme osallistuu myös kotilomme työpari) ja keskusteltuamme omista toiveistamme, allekirjoitimme sopimuksen, johon on kirjattu kotisynnytykseen liittyvät tarkemmat yksityiskohdat. Sitoudumme puolisoni kanssa esimerkiksi avoimeen vuorovaikutukseen ja tiedonsiirtoon kotiloiden kanssa sekä siihen, että olemme ottaneet riittävästi selvää kotona synnyttämisestä. On tärkeää, että hyväksymme riskitekijän, joka mahdollisessa ongelmatilanteessa liittyy sairaalan ulkopuolella tapahtuvaan synnytykseen. Mikäli kotilo näkee tarpeelliseksi siirtyä sairaalaan, meidän on sitouduttava tähän päätökseen. Minua helpottaa kuitenkin tieto, että kotilot lähtevät kanssani sairaalaan mukaan, jos sinne tulee tarve siirtyä. Minulla on rauhallinen mieli, sillä tiedän, että synnytyksessämme on mukana asiantuntevia terveydenhuollon ammattilaisia, jotka ovat varustautuneet tarvittavilla erilaisissa hoitotoimenpiteissä tarvittavilla välineillä ja lääkkeillä (pois lukien lääkkeellinen kivunlievitys).

Tämän lisäksi kotilomme ovat empaattisia, positiivisia ja rohkeita naisia, joita kunnioitan suuresti.

Meillä on vielä edessä ainakin yksi tapaaminen kotiloiden kanssa ennen helmikuun 2012 alkupuolella häämöttävää laskettua aikaa. Kotilopakettimme päivystysaika alkaa tammikuussa raskausviikolla 38, jolloin kotilomme tuovat matkalaukullisen verran synnytyksen hoitamiseen liittyvää tarpeistoa meille odottamaan synnytyksen käynnistymistä. Sitten vain odotellaan ja toivotaan, että kaikki sujuu yhtä hyvin kuin tähänkin mennessä. Synnytyksen käynnistyessä otamme yhteyttä kotiloon, joka saapuu kotilotyöparinsa kanssa paikalle heti kun meistä tuntuu siltä. Synnytyksen jälkeen kotilot huolehtivat minun ja vauvan perushoidosta ja lähtevät kotiin vasta aikaisintaan 2 tunnin päästä syntymästä. Lisäksi he tulevat kotikäynnille 1-2 päivän päästä synnytyksestä ja pitävät lopputapaamisen noin 1-2 kuukautta synnytyksen jälkeen.