Päätös

Kotisynnytys on valinta.

Se on sitä paljon suuremmassa määrin kuin esimerkiksi valinta siitä, haluanko synnyttää Kätilöopistolla vai Naistenklinikalla. Suomessa monikin synnyttämiseen valmistautuva perhe olisi kiinnostunut kotisynnytyksestä, mutta jättää asian pelkälle ajatuksen tasolle, sillä meillä ei oikeastaan ole kotisynnytyksen suunnitteluun mitään valmista kaavaa. Siinä missä sairaalasynnytykseen valmistautuminen edellyttää synnyttäjältä vähimmillään vain sen, että ilmestyy paikalle, vaatii kotisynnytyksen suunnittelu enemmän työtä ja omaa aktiivisuutta synnytyksen valmistelussa. Käytännön valmisteluiden lisäksi kotisynnytyksen suunnittelun tekee usein raskaammaksi se, että synnyttäjä saattaa kohdata vastustusta omassa lähipiirissään ja esimerkiksi neuvolassa.

Itselleni vaikein ja pitkäkestoisin vaihe kotisynnytykseen valmistautumisessa oli päätöksen tekeminen. Sydämessäni tiesin jo ennen raskauden puoliväliä, että haluan synnyttää kotona. Varmaksi tiesin, että haluan tällä kertaa kauniin ja voimaannuttavan synnytyksen. Vielä raskauden alkuvaiheessa näin samoja synnytysunia kuin ensimmäisen raskauteni aikana. Näissä unissa olin aina sairaalassa, sängyllä makaamassa, ja minun oli tarkoitus synnyttää. Lapsi ei vaan syntynyt koskaan näissä unissa. Luettuani erilaisia positiivisia synnytyskertomuksia, näiden joukossa joitakin kotisynnytystarinoita, uneni muuttuivat. Uusissa synnytysunissa olin omassa olohuoneessamme nojaamassa synnytysaltaan reunaan kirkkaan auringon tuodessa sälekaihtimien välistä kauniin valon huoneeseen.

Koko asenteeni synnytystä kohtaan muuttui.

Vaikken ollut tässä vaiheessa vielä edes aloittanut luonnolliseen synnytykseen liittyvän kirjallisuuden lukemista, tiesin jo, että näin sen kuuluu mennä. Tärkeä taitekohta itselleni oli melkeinpä tasan raskauteni puolivälissä 1.10.2011 Helsingissä järjestetty Kotisynnytyssymposium, joka merkitsi itselleni enemmän kuin olisin ikinä voinut arvata. Tuon päivän aikana olin keskellä naisia, jotka tiesivät, miltä minusta tuntuu. Todennäköisesti vain symposiumissa läsnäolleet pystyvät ymmärtämään sen positiivisen energian, joka ympäröi minut päivän aikana eikä ole kadonnut sen jälkeen. Kotisynnytyssymposiumin jälkeenkin puhuin vielä pitkään kotisynnytyksestä mahdollisuutena, jota kartoitan, mutta jälkikäteen ajatellen olin jo päätökseni tehnyt.

Vaikka itse tiesin kotisynnytyksen olevan itselleni oikea vaihtoehto, tiesin myös, etten koskaan kykenisi siihen ilman puolisoni tukea. Kotisynnytyksessä itselleni tärkein merkitsevä tekijä on tukiverkkoni tarjoama rakkaus ja läheisyys. Tukiverkkoni tärkein  kannattelija taas on puolisoni eikä hän pystyisi tähän tehtävään, jos olisi vastentahtoisesti mukana kotisynnytyksessä. Minulle oli siis alusta asti ilmiselvää, etten voisi ryhtyä suunnittelemaan kotisynnytystä ilman puolisoni suostumusta. Ehkä pisin ajallinen jakso ennen kotisynnytyksestä sopimista menikin siinä, että hän sai sulatella asiaa rauhassa. Uskoisin, että vasta toisen kotiloidemme tapaamisen jälkeen, puolisoni viimeiset epäilykset alkoivat hälvetä. Tällä hetkellä pystyn luottamaan siihen, että puolisoni on täysillä mukana tukemassa minua synnytyksessämme. Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka paljon  rakastan ja kunnioitan häntä tästä hyvästä.