Kotilot

Oman kotisynnytykseni käytännön toteuttaminen lähti käyntiin siten, että otin yhteyttä Kotisynnytyssymposiumissa tapaamaani kotiloon. Kerroin aluksi hänelle hieman itsestäni ja taustoistani sähköpostilla, minkä jälkeen sovimme tapaamisen keskustellaksemme lisää. Ensimmäisessä tapaamisessa kävimme yhdessä läpi ensimmäisen synnytykseni ja tämän nykyisen raskauden kulun. Lisäksi keskustelimme ajatuksistamme luonnolliseen synnytykseen liittyen ja kerroin siitä, mitä kaikkein eniten odotan ja toivon tulevalta synnytykseltä. Tapaaminen oli lämminhenkinen ja tiesin heti, että haluan tämän ihmisen mukaan synnytykseeni.

Kotilon ja kotisynnytystä harkitsevan perheen suhde on ainutlaatuinen ja sen onnistuminen edellyttää molemminpuolista sitoutumista ja kunnioitusta. Useimmat Suomessa toimivista kotiloista ottavat asiakkaikseen vain terveitä uudelleensynnyttäjiä. Raskauden tulee olla edennyt normaalisti eikä kyse saa olla riskiraskaudesta. Meidän kotilomme kriteereinä on, että synnytys voidaan hoitaa kotona, mikäli synnytys käynnistyy raskausviikkojen 38+0 ja 41+6 välillä, raskaus on ollut säännöllinen, äidillä on kotona synnytyskumppani ja kätilö on tavannut perheen etukäteen vähintään kahdesti.

Tavattuamme kotiloitamme (synnytykseemme osallistuu myös kotilomme työpari) ja keskusteltuamme omista toiveistamme, allekirjoitimme sopimuksen, johon on kirjattu kotisynnytykseen liittyvät tarkemmat yksityiskohdat. Sitoudumme puolisoni kanssa esimerkiksi avoimeen vuorovaikutukseen ja tiedonsiirtoon kotiloiden kanssa sekä siihen, että olemme ottaneet riittävästi selvää kotona synnyttämisestä. On tärkeää, että hyväksymme riskitekijän, joka mahdollisessa ongelmatilanteessa liittyy sairaalan ulkopuolella tapahtuvaan synnytykseen. Mikäli kotilo näkee tarpeelliseksi siirtyä sairaalaan, meidän on sitouduttava tähän päätökseen. Minua helpottaa kuitenkin tieto, että kotilot lähtevät kanssani sairaalaan mukaan, jos sinne tulee tarve siirtyä. Minulla on rauhallinen mieli, sillä tiedän, että synnytyksessämme on mukana asiantuntevia terveydenhuollon ammattilaisia, jotka ovat varustautuneet tarvittavilla erilaisissa hoitotoimenpiteissä tarvittavilla välineillä ja lääkkeillä (pois lukien lääkkeellinen kivunlievitys).

Tämän lisäksi kotilomme ovat empaattisia, positiivisia ja rohkeita naisia, joita kunnioitan suuresti.

Meillä on vielä edessä ainakin yksi tapaaminen kotiloiden kanssa ennen helmikuun 2012 alkupuolella häämöttävää laskettua aikaa. Kotilopakettimme päivystysaika alkaa tammikuussa raskausviikolla 38, jolloin kotilomme tuovat matkalaukullisen verran synnytyksen hoitamiseen liittyvää tarpeistoa meille odottamaan synnytyksen käynnistymistä. Sitten vain odotellaan ja toivotaan, että kaikki sujuu yhtä hyvin kuin tähänkin mennessä. Synnytyksen käynnistyessä otamme yhteyttä kotiloon, joka saapuu kotilotyöparinsa kanssa paikalle heti kun meistä tuntuu siltä. Synnytyksen jälkeen kotilot huolehtivat minun ja vauvan perushoidosta ja lähtevät kotiin vasta aikaisintaan 2 tunnin päästä syntymästä. Lisäksi he tulevat kotikäynnille 1-2 päivän päästä synnytyksestä ja pitävät lopputapaamisen noin 1-2 kuukautta synnytyksen jälkeen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s