Entä jos

Mistä tätä epävarmuutta nyt kumpuaa? Viime yönä heräsin valvomaan ja pohtimaan pakkaamatonta sairaalakassia. En ole saanut itsestäni irti tarvittavaa energiaa kassin pakkaamiseen, todennäköisesti koska en oikein suostu käsittelemään faktaa, että sinne sairaalaan saatetaan ihan oikeasti joutua lähtemään kesken synnytyksen. Tai sitten saattaa käydä niin, ettei synnytys edes ehdi käynnistyä ennen kuin viikot mittarissa ovat täynnä.

Sairaalakassin pakkaamisessa kulminoituu yhteen monta jonnekin sisälleni patoamaani tunnetta.

Kassin pakkaaminen tuntuu jollain hölmöllä tavalla hanskojen lyömiseltä tiskiin etukäteen. Ihan kuin luovuttaisin kotisynnytyksen suhteen. Tiedän kyllä, että ajatus ei ole sieltä järkevimmästä päästä. Järkevä minäni tietää, ettei kassin pakkaaminen tarkoita sairaalaan lähtemistä. Järki sanoo, että kassi olisi hyvä pakata etukäteen, sillä lähdön hetkellä saattaa olla hankala miettiä, mitä sinne laitetaan. Järkevä minäni tietää myös, ettei se ole mikään lopullinen tappio, jos sinne sairaalaan päädytään. Tunteellinen hassu minäni sen sijaan on taikauskoinen eikä halua minkään pilaavan tulevaa kotisynnytystä eikä halua pakata koko kassia. Tavoittaakohan joku ajatustani tämän suhteen?

Päässä pyörii tällä hetkellä muutenkin kaikenlaisia entä jos -ajatuksia.

Entä jos synnytyksessä tapahtuu jotain? Entä jos napanuora on kietoutunut moneen kertaan vauvan ympärille eikä vauva pääse mahasta ulos? Entä jos vauva on virhetarjonnassa eikä synnytys etene tai sattuu niin paljon, etten kestä kipua? Entä jos tulee jokin muu komplikaatio?

Olo on ristiriitainen, sillä samaan aikaan odotan koko ajan kovasti synnytyksen käynnistymistä ja sitten taas pyörittelen päässä näitä epäilyksiä. Suurimman osan ajasta luotan itseeni ja kehooni, mutta sitten taas hetken päästä epäilen, voiko kehostani muka todella löytyä niin ihmeellisiä voimia? Samaan aikaan en pelkää ja mieleni on positiivinen, mutta yhtäkkiä mieleen hiipii epävarmuus. Tulee tunne, josko en sittenkään osaa tai halua synnyttää. Ehkä taidankin jättää välistä koko touhun?

Onneksi minulla on maailman ihanin kotilo. Voi kun kaikilla maailman synnyttäjillä olisi ikioma kätilö, joka soittaa ja kuuntelee hädän hetkellä, kun mieli tekee tepposet ennen synnyttämistä.

Tämä jänistäminen kuulemma kuuluu asiaan vähän ennen synnytystä.

Nyt vaan pää pystyyn ja pidetään mieli positiivisena.
Kyllä minä osaan.
Kyllä minä pystyn.
Kyllä minun kehoni osaa ja pystyy.
It can and it will be done!

5 responses

  1. Kuuleppas, sinä olet nainen! Sinut on luotu synnyttämään! Olet tehnyt kaiken niin hyvin kuin voit! Jos jokin menee pieleen, sille ei mahda mitään ja se on luonnollinen ihana/kamala osa elämää! Sinä jos kuka pystyt tähän! Voimia 🙂

  2. Minä en koskaan pakannut sairaalakassia enkä kirjoittanut synnytystoivelistaa sairaalaa varten, vaikka loppuun asti mietin, että ne pitäisi tehdä. Ajattelin kyllä myös, että tarpeelliset tavarat voi poimia kotisynnytystä varten kasaamastani laatikosta tai toimittaa minulle myöhemmin. Mutta tunnistan tuon tunteen, minäkään en erityisesti halunnut ajatella sairaalaa raskauden loppumetreillä. Anna järjen olla, järkeä ei synnyttäessä tarvita (tai siis siitä puolesta pitävät huolen kotilot ja muut synnytykseen osallistuvat). PS. Suosittelen nuhaan nenähuuhtelukannua, se oikeasti auttaa! Jaksamista!

    • Ihanaa kuulla tällaisia sanoja! Nuha lähtikin jo juurikin nenäkannun ja mustaherukoiden avulla pois, josko vaikka viikonloppuna olisi sitten hyvä hetki synnyttää..? 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s