Voihan ahdistus ja väsymys ja turhautuminen!
Täällä mennään viikoilla 41+2 ja pääkoppa alkaa osoittaa rakoilemisen merkkejä. Jos luulin, että viime viikolla odottaminen oli hankalaa, olen tällä viikolla ihan uusissa syvissä mielensyövereissä.
Olo vaihtelee kuin vuoristoradalla rauhallisesta stressaantuneeseen, epätoivosta luottavaisuuteen.
Yhtenä hetkenä tiedän, että vauva syntyy kyllä, kun hetki on oikea. Heti seuraavana hetkenä itkettää ja olen varma, että joudun ensi viikolla sektioon. Välillä tuntuu, että aikaa on vielä vaikka kuinka paljon ja välillä aika tuntuu valuvan hukkaan. Miten aika voikin mennä samaa aikaa liian nopeasti ja tuskallisen hitaasti?
Kaikkea on yritetty.
On käyty vyöhyketerapiassa, on tehty akupunktiota, on testattu homeopaattisia… On saunottu, siivottu ja testattu kaikki muutkin sopivat S-kirjaimet. Olen ulkoillut, kävellyt, levännyt, tehnyt mielikuvaharjoituksia, yrittänyt unohtaa koko synnytyksen ja keskittyä nykyhetkeen.
Vaikeinta on ajatus deadlinesta.
Kotisynnytyksen kanssa on ihan erilainen ajallinen takaraja kuin sairaalasynnytyksen kanssa. Minulla on enää tämän päivän jälkeen neljä päivää aikaa ja sitten synnytän sairaalassa. Ajatus on masentava, vaikka kuinka yritän muistuttaa itselleni, ettei se ole maailmanloppu.
Olenko sitten kotisynnyttäjänä epäonnistunut?
Nämä ajatukset ovat todella turhia ja huonoja tähän hetkeen. Enkö halunnut synnyttää kotona juuri sen takia, että saisin rauhallisen ja onnellisen synnytysilmapiirin? Suorituspaineet eivät nyt oikein sovi kuvioon, mutta toisaalta en pääse näitä tunteita pakoonkaan. Parempi sanoa ne ääneen kuin padota sisälle. Minulla on oikeus olla peloissani.
Onneksi minulla on synnytystiimini.
Ihana kotiloni on auttanut ja tukenut minua parhaalla mahdollisella tavalla, pitänyt mieleni rauhallisena. Doulani jaksaa joka päivä muistaa minua ja lähettää kannustavia viestejä. Mieheni pysyy positiivisena ja auttaa minua jaksamaan. Suurin harmistuksen aihe on, että toisen kotilomme loma alkaa tänään eikä hän pääse mukaan synnytykseen.
Mitenköhän jaksan vielä? Miten pidän mieleni positiivisena? Miten ihmeessä saan tämän synnytyksen käynnistymään?
Minun kotisynnytykseni 
Voi, jaksat hyvin : ) Ei elämä ole aina iloa ja ruusuilla tanssimista, mutta ahtaista paikoista iloiten, itkien, surren (ja ties mitä) selvitään. Tyyni ilo on guruja varten.
Kiitos Anu (jälleen kerran) viisaista sanoista! ❤
Osteopatia! (ainakin Lasse on auttanut synnytyksiä käynnistymään: http://www.lastenosteopatia.fi/)
Ah tosiaan! Mä olenkin Lassen luona käynyt pari kertaa tän raskauden aikana ja selkäsärkyyn sainkin korvaamatonta apua (asutaan tässä ihan lähellä). Ehtisköhän ottaa vielä tässä vastaan.. Kaikki keinot käyttöön 🙂
Kannattaa pirauttaa, kotisynnytykset on Lassenkin sydäntä lähellä 😉
Meidän kotisynnytyksessä supistuksia voimisti brittikomedia. Eli jos sulla on mielessä joku leffa, jonka tiedät aiheuttavan nauruhepuleita, niin voin suositella!
Niin ja miehen rooli tässä vaiheessa taitaa olla järjestää ne klitorisstimulaatio oksitosiinin turvaamiseksi 🙂 Kermavaahtoa, suklaadippi mansikoille, kokovartalohieronta – hemmotteluhetki siis! Se ei voi pahitteeksi olla ainkaan 😉
Voimia koitokseen!
Niin ymmärrän kaiken mitä päässäsi tapahtuu, itse saman kokeneena. Kokeilin myös kaikkea yllämainittuja. Myöhemmin olen miettinyt oliko se kuitenkin jonkinlainen jännitys kotisynnytystä kohtaan, vaikka 100% varma olinkin, joka johti siihen, että vauva ei vain syntynyt ja yliaikaisena käynnistettiin sairaalassa. Vaikuttaako siihen todella oman mielen syvimmätkin koukerot vai tulevatko ne vauvat vaan kun haluavat? Sairaalasynnytys oli kuitenkin ”kotisynnytys” sairaalassa, doulan, miehen ja kotikätilön kanssa, toivottavasti sinulla on mahdollisuus samaan. Kokemuksena ihan yhtä ihana ja voimaannuttava, tutun kätilön hellässä huomassa, tuloksena ihana vauva. Silti kyllä harmittaa ettei saanut kotona sitä kokea, ja saakin harmittaa. Pidän jalat ja kädet ja hiuksetkin ristissä sun puolesta, että vauva ehtii tulla ennen takarajaa. Tsemppiä ja pian sylissäsi on vauva!
Kiitos ❤ En mä ihan vielä suostu toivoani menettämään, mutta rohkaisee kovasti kuulla, ettei se sairaalasynnytys ole välttämättä mikään kamala peikko. Ja pääasiahan kuitenkin on se vauva!
Oletko kokeillut aurinkotervehdyksiä? Jostain kuulin joskus, että ne helposti käynnistää synnytyksen… Tosin en tiedä onko niistä jotain muuta mahdollista haittaa raskaana, joten kannattaa varmaan vielä kysyä jolatin joogilta 🙂 Parasta mahdollista synnytystä sinulle missä sitten se tapahtuukaan! Sinun blogistasi on tullut yksi lemppareistani ja olen todella kiitollinen, että olet kirjoittanut kaikesta niin avoimesti! Vaikken minä ehkä koskaan voi saadakaan kotisynnytystä olen blogisi myötä tajunnut, että kaikilla on oikeus hyvään synnytykseen. ❤
Jaksamista! Toivottavasti synnytyksesi käynnistyy rauhallisesti kotona – mutta jos täytyy mennä sairaalaan, niin haluan rohkaista kertomalla, että mulla oli aivan ihana ja rakkauden täyteinen sairaalasynnytys 🙂
Kiitos! ❤ Kyllä tämä tästä…
Olet ollut paljon mielessä näinä päivinä, viime vuotiset omat tuntemukset mielessä ja olen miettinyt miten jaksat nämä päivät.
Kuitenkin olet valmistunut tähän synnytykseen ja vauvan tuloon niin hyvin, että paremmin ei voisi ja uskon kaiken menevän niin kuin pitää. Omasta kokemuksesta sen verran, että vuoden jälkeen tajuan kyllä miten kaikki meni juuri niin kuin pitikin, vaikka itse en suunnittelemaani kotsynnytystä saanutkaan. Tärkein ympäristö synnytykselle on se minkä luot päässäsi, ja kun olet valmistunut vauvan tuloon näin hyvin, meni miten tahansa se työ ei mene hukkaan, vauvan kanssa kiintymisen kannalta ja kaiken muun sellaisen kannalta valmistumisesi ja tietämyksesi on todella tärkeää!!
Mä olen itse asiassa ajatellut sua myös paljon! Sun synnytyskokemus jotenkin kosketti mua silloin jo tapahtuessaan tosi paljon, vaikken ollut edes raskaana tai edes kuvitellutkaan koskaan synnyttäväni kotona. Nyt vasta alan ymmärtämään ihan oikeasti, millaisia tunteita olet käynyt läpi. Kiitos kovasti näistä sanoista, et tiedäkään, miten paljon ne merkitsevät!