Positiivisuus

Näin eilen leikkipuistossa ystävääni, joka sai lapsen hieman alle kuukausi sitten. En voinut kuin ihailla ystävääni, joka hymyssä suin juoksi pitkin puistoa karkailevan taaperon perässä ja kertoi, kuinka yöunet ovet olleet hyvin vähissä viime viikkoina. Mielestäni hän näytti kauniilta ja onnelliselta, vaikkei muka ollut ehtinyt kammata tukkaa tai ajatellakaan ripsiväriä. Arjestaan useamman lapsen kanssa, jota pieni vauva oli saapunut rikastuttamaan, hän puhui ihanan positiivisesti.

Päivä kerrallaan, nauttien pienistä hetkistä.

Myös synnytykseen tämä sama nainen suhtautui jo ennen synnytystä samalla positiivisella asenteella ja lopulta toteutunut synnytys ei kuulemma olisi voinut mennä paremmin. Synnytys oli edennyt nopeasti, sairaalaan oli lähdetty ajoissa ja ystäväni oli juuri sopivasti ehtinyt saada toivomansa epiduraalin, joka oli vienyt synnytyskivut kokonaan pois. Levon jälkeen hän oli ponnistanut lapsen maailmaan helposti ja toipuminen oli lähtenyt käyntiin nopeasti. Kaunis synnytyskokemus, josta olen hänen puolestaan hyvin onnellinen.

Toiveemme hyvän synnytyksen suhteen saattavat kuulostaa kovin erilaisilta, mutta loppujen lopuksi meitä yhdistää taipumus suhtautua asioihin positiivisesti. Omalla positiivisella asenteella pystyy vaikuttamaan moneen asiaan. Uskon, että monet ihmiset tekevät omasta elämästään raskasta ihan vain suhtautumalla niin kovin kielteisesti kaikkiin tuleviin tapahtumiin ja suorastaan vaalimalla negatiivisia tunteita.

Olen jo tämän raskauteni aikana saanut kuulla, kuinka kannattaa varautua siihen, että arki kahden lapsen kanssa on todella rankkaa. Toki itsekin pohdin omaa jaksamistani ja sitä, miten saan vastattua molempien lasteni tarpeisiin, mutten näe syytä ottaa jo valmiiksi negatiivista asennetta tulevaa arkea kohtaan. Jos ajattelen koko ajan, että elämä on kamalaa – eikö siitä myös tule kamalaa? Sen sijaan, jos täytän mieleni positiivisilla mielikuvilla, eikö niistä tule helpommin totta?

Sama koskee synnyttämistä. Mielestäni pahinta tulevan synnytyksen kannalta olisi lähteä hommaan asenteella, että synnyttäminen on hirveää, tuskallista ja pelottavaa.

Näistä tunteista tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita.

Yritän siis kovasti pitää mieleni positiivisena ja suhtautua tulevaisuuteen sillä ajatuksella, että kaikki menee hyvin. Tai ainakin niin kuin on tarkoitus mennä. Elämässä saattaa tapahtua paljon pahojakin asioita, niistäkin minulla on kokemusta, mutta mielestäni niitä ei ole mitään järkeä murehtia etukäteen.

Negatiivisuus on myös helposti tarttuva tauti. Kaikki varmaan tietävät, miten nopeasti huono mieli leviää. Parisuhteessakin toisen huono työpäivä, väsymys ja kiukku johtavat turhaan riitelyyn ja pahaan mieleen. Voi kun jaksaisimme useammin pitää mielemme positiivisena ja unohtaa murheissa vellomisen. Arki on paljon mukavampaa, kun näkee asioiden valoisan puolen.

Tästä syystä haluan synnytykseeni ympärilleni vain positiivista mieltä levittäviä ihmisiä.

Haluan synnytykseeni iloa, naurua, hymyä ja huumoria. Haluan kannustavia sanoja ja ystävällistä läsnäoloa. Jos oloni on jossain vaiheessa tuskainen ja näyttää siltä, että olen lipsumassa toivon menettämisen suuntaan, haluan, että joku tuo tilanteen valoisat puolet esiin ja auttaa minua jaksamaan. Kotilojamme ja doulaani en olisi voinu paremmin valita tähän tehtävään, enkä tuon puolisonikaan kanssa tehnyt huonoa valintaa. Voi kun pääsisikin jo synnyttämään!

Yksi vastaus

  1. Minun kokemukseni arjesta kahden pienen lapsen kanssa on ollut todella hyvä, ei se todellakaan aina ole niin rankkaa. Ja mitä synnytyksiin tulee, olet niin oikeassa tuosta positiivisesta (ja kannustavasta) ilmapiiristä, siksi mielestäni on surullista miten usein sairaalassa suhtaudutaan synnytykseen vaarallisena tapahtumana, ilmapiiri valoineen piipittävine koneineen ym voi olla todella uhkaava!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s