Tänään se sitten on. Laskettu aika. 40+0. Päivä, joka tuntui muutama kuukausi vielä utopistisen saavuttamattomalta päivältä jossain kaukaisuudessa. Ja kuitenkin olen nyt tänään tässä ja tuntuu siltä, että vaikka tässä on jo pitkä matka takana kuljettuna, vielä on pitkä matka edessä.
Näinä päivinä lasketun ajan ympärillä olo on levoton. Joka päivä mietin, onko tänään se päivä.
Tuntuu siltä, että vauvan olisi aika syntyä nyt. Ja silti yritän pitää mielessäni, että tämä neuvolakorttiin kirjattu maaginen päivämäärä on vain laskennallinen arvio lapsemme syntymäajankohdalle. Valistunut arvaus siitä, milloin lapsemme suunnilleen sukeltaa maailmaan, ei täsmällinen eräpäivä.
Synnytyksen luonnollinen käynnistyminen on siitä harmillinen tapahtuma, ettei kukaan oikein tiedä täsmällistä syytä, mikä sen saa lopulta aikaan, vaikka ilmeisesti sillä on tekemistä naisen kehon hormonitoiminnan kanssa. Synnytyksen spontaanin käynnistymisen aikaa ei voi ennustaa. Se alkaa kun on alkaakseen. Jollain mysteerisellä tavalla vauva viestittää äidin keholle, että nyt olisi hyvä aika syntyä ja äidin keho reagoi siihen omalla viisaalla tavallaan.
Se ei silti estä meitä yrittämästä ennustaa.
On itse asiassa aika hassua, miten paljon me ihmiset tarvitsemme lukuja ja laskemista sellaisten ilmiöiden äärellä kuten synnytys, joita emme voi oikein ymmärtää.
Jokaiselle naiselle lasketaan synnytykselle laskettu aika, joka perustuu viimeisten kuukautisten alkamisaikaan. Sen lisäksi loppuraskaudesta saatetaan haluta arvioida kohdunsuun tilannetta ja kohdunkaulan mittaa. Lasketun ajan tietäminen helpottaa monin tavoin sekä synnytykseen valmistautuvaa äitiä että synnytystä hoitavia ihmisiä. On helpottavaa, että on olemassa joku ”takaraja”, milloin lapsi syntyy. Lisäksi vauvan vointia ja kehitystä voidaan seurata paremmin, kun raskauden kesto on tiedossa.
Ihmisillä on kautta aikojen ollut tarve kesyttää maailma tottelemaan käskyjämme ja noudattamaan aikataulujamme. Asioiden halutaan tapahtuvan silloin, kun niiden on laskettu tapahtuvan. On hermostuttavaa, kun jokin asia tapahtuu ilman, että voimme vaikuttaa siihen. Maailmalla ei ole lainkaan tuntematon ilmiö, että synnytyksiä käynnistetään ja suunniteltuja sektioita aikataulutetaan sen mukaan, mikä parhaiten sopii tuleville vanhemmille. Suomessakin synnytys halutaan hyvin herkästi käynnistää heti 42 raskausviikon ollessa täynnä, vaikka äidin ja vauvan vointi olisi hyvä.
Asia, jota pelkään ehkä eniten tässä vaiheessa onkin ”yliajalle” meneminen ja sairaalan käynnistysbyrokratiaan joutuminen.
Haluan, että synnytykseni käynnistyy luonnollisesti omalla painollaan. Haluan synnyttää kotona!
Yritän silti olla kärsivällinen. Yritän olla optimistinen ja uskoa siihen, että kaikki menee hyvin, vaikka välillä iskeekin täysin epärealistinen varmuus siitä, että vauvamme on päättänyt kokonaan olla syntymättä. Yritän pitää mielessä, että olo saakin olla vähän epävarma ja tuskainen näinä tuskaisen hitaasti etenevinä päivinä raskauden loppumetreillä. Kaikki menee kuitenkin niin kuin on tarkoitus mennä.
Ps. Minulla on kaiken lisäksi kamala nuha (enkä edes sairasta juuri koskaan!), joten nyt ei kaiken järjen mukaan ole edes paras aika synnyttää.
Minun kotisynnytykseni 