Odotusta

Tänään on viikko laskettuun aikaan. Termi odotusaika sopii enemmän kuin hyvin näihin raskauden viimeisiin viikkoihin. Olo on jotenkin pysähtynyt. Nyt vain odotetaan. Pesä alkaa olla rakennettu. On käyty kampaajalla ja valmistelut tehty. Synnytysaltaaseen on kasattu valmiiksi odottamaan kaikki synnytyksessä tarvittavat tavarat, TENS-laitteen käyttöä on harjoiteltu ja vauvan pikkuiset kestovaipat on laitettu valmiiksi.

Vointi alkaa olla aika paksu. Kirjaimellisesti. Viikko sitten laskimme esikoisen kanssa vielä jäämäkeä yhdessä, nyt en taitaisi enää jaksaa. Eilisestä asti on tuntunut koko päivän tasaista menkkamaista jomotusta vatsalla ja koko ajan pissattaa. Vauvakin yrittää etsiä parempaa asentoa mahassa. Potkii vuorotellen voimallisesti oikeaan kylkeen ja pynkää peppuaan vasten vasenta kylkeä. Välillä tökitään ikävästi äidin virtsarakkoa pikkuisilla nyrkeillä. Pää painaa alhaalla, vaikkei olekaan kiinnittynyt.

Väsyttää. En ole koskaan oikein osannut nukkua päiväunia, mutta nyt olen parin päivän ajan tuntenut tarvetta torkkua päiväuniaikaan. Väsymys on painavaa. Välillä tuntuu, että esikoisen päiväunille pukeminen ja nukkumaan saaminen on maratoniin verrattava fyysinen suoritus.

Kehoni tarvitsee nyt lepoa.

Yritän kuunnella kehoni viestejä ja selkeitähän ne ovat. Ota rauhallisesti. Liiku hitaasti. Lepää. Nuku. Tiedän, että suuri koitos alkaa olla lähellä ja sitä varten tarvitsen aivan kaikki fyysiset voimat, joita kehostani löytyy. Täytyy vaan olla ja pötköttää. Helpommin sanottu kuin tehty, kun talossa asuu elämänsä energisintä aikaa elävä 2-vuotias, jolle maailma on mahdollisuuksia täynnä.

Olen myös henkisesti väsynyt. En oikein jaksa keskittyä mihinkään ja ajatukset harhailevat. En jaksa lukea, en katsoa telkkaria. Ei oikein huvita olla sosiaalinen, vaikkei yksinkään ole mukavaa. En jaksa soittaa kenellekään. Yritän antaa itselleni armoa. Taapero saa katsoa vähän tavallista enemmän videoita, kun äiti tuijottaa kaukaisuuteen.

Mietiskelen, kauankohan tässä vielä mahtaa mennä. Mikä olisi hyvä päivä synnyttää? Voiko siihen edes itse vaikuttaa?

Olisi kieltämättä mukavaa, jos voisin itse päättää synnytyksen käynnistymisen ajankohdan.

Heräisin aamulla hyvin nukutun yön jälkeen virkeänä ja söisin aamupuuron. Sitten olisin valmis ottamaan supistuksia vastaan. Esikoinen voisi mennä mummilaan leikkimään ja saisin synnyttää kauniissa talvisessa luonnonvalossa, kaikessa hiljaisuudessa. Jännitän kuitenkin, käynnistyykö synnytys sittenkin illalla, kun olen kaikkein väsyneimmilläni. Vai keskellä yötä?

No, ei tässä taida pitkää aikaa enää mennä. Päiviä tai korkeintaan pari viikkoa. Kohta meillä on vauva.